Kuhmon Yrittäjät r.y. on nimennyt Lauri Heikkisen Vuoden 2018 kuhmolaiseksi. Heikkinen on tehnyt elämäntyönsä Kuhmossa yrittäjänä ja tuotantojohtajana. Uransa aikana hän on toiminut ansiokkaasti kuhmolaisen puunjalostuksen kehittämiseksi. Oman työnsä ohella Lauri Heikkinen on ollut aktiivinen myös yrittäjien keskinäisen yhteistyön edistämisessä ja ylläpitämisessä erityisesti Kantolan puutuoteklusterissa. Lisäksi hän on toiminut pitkään Kuhmon Yrittäjät r.y:n hallituksessa.
Työssään ja vielä eläkkeelle siirtymisen jälkeenkin Lauri Heikkinen on tehnyt merkittävää työtä Kuhmon ja kuhmolaisen puunjalostusosaamisen tunnetuksi tekemisen hyväksi muun muassa toimimalla esittelijänä lukuisille koti- ja ulkomaisille vieraille sekä Kantolan teollisuusalueella järjestetyissä avoimissa yleisötilaisuuksissa.
Lauri Heikkinen on kuulunut kantaviin voimiin Kuhmossa järjestetyillä Kesämessuilla. Ansioistaan Kesämessujen hyväksi hänet on nimetty Kuhmon ensimmäiseksi ja ainoaksi Messulotnikaksi.
Tarkemman tiedotteen Vuoden 2018 kuhmolaisesta pääset lukemaan täältä: Vuoden 2018 kuhmolainen Lauri Heikkinen